Valtioneuvos Riitta Uosukainen:

Kirjoituskilpailu kirjeestä ja tekstiviestistä Tuntemattomalle sotilaalle avasi nuorille uuden maailman

Valtioneuvos Riitta Uosukainen valitsi parhaat kirjoitukset Sotilaskotiliiton ja Äidinkielen opettajain liiton yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille suunnatusta kirjoituskilpailusta, jossa etsittiin  parasta kirjettä ja tekstiviestiä Tuntemattomalle sotilaalle.  Kilpailu oli ensimmäinen koululaisille tarkoitettu valtakunnallinen tekstiviestikilpailu.

Uosukainen pitää kilpailuun osallistuneiden tekstejä oivallisina, vaikka ne eivät olleet häikäiseviä. Erityisen arvokkaana hän pitää sitä, että kirjoittajat ovat paneutuneet aiheeseensa. Teksteistä näkee, että lähdemateriaalia on käytetty.  Sotilaskotajärjestön ja ÄOL:n jäsenenä Uosukainen arvioi sekä kilpailutekstien sisältöä että oivaltavaa kirjoittamista.

Uosukainen korostaa kirjoittamisen, erityisesti kirjeiden kirjoittamisen merkitystä myös ajattelun kehittymisen näkökulmasta.  ”Kun kirjeiden määrä vähenee, laatu kärsii ja ajattelu ohenee. Välineet eivät luo sisältöä, vaan se on tehtävä itse. Siksi kirjoittaminen vaatii keskittymistä ja rauhoittumista.”

Peruskoulun yläkoulun voittajat

Kirje:

1. palkinto

Pinja Korvenoja, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Helsinki

Uosukainen pitää kirjettä kekseliäänä ja viitseliäänä.  Kirjoittaja on paneutunut 1940-luvun elämänpiiriin. ”Kirjeen kieli on erinomaista ja havainnot tuoreita.”

2. palkinto

Karri Lahtinen, Kiiruun koulu, Somero

Tekstiviesti:

1. palkinto

Suvi Nöjd, Järvenpään yhteiskoulu, Järvenpää

Uosukainen valitsi tämän tekstiviestin, koska se välittää aidosti vähän kömpelösti ilmaistun tunteen. Hän sallii kielivirheenkin, jollaiset ovat kovin yleisiä tekstiviesteissä.
2. palkinto

Veera Tuomi, Kärpäsen koulu, Lahti

Lukio ja toinen aste

Kirje:

1. palkinto

Annika Lähteenmäki, Nakkilan lukio, Nakkila

Toisen asteen voittajan kirje nuorelle alokkaalle on ennen muuta asiallinen. Uosukainen sanoo sen osoittavan, että koulussa oppii. Näyttää ilmeiseltä, että äidinkielen opettajan välittämä materiaali on luettu.”Kirjeen kieli on moitteetonta, jos kohta iloa toivoisi riveille ja rivien väliin.”

2. palkinto

Jenni Piirainen, Kiuruveden lukio, Iisalmi

Tekstiviesti:

1.palkinto

Karoliina Majuri, Mikkelin etä- ja aikuislukio, Puumala

Uosukaisen arvio: ”Tekstiviesti hymiöineen tuo paljon asiaa pieneen tilaan nuorten kielellä. Mainiota, että vastaanottaja on nainen ja muussa maanosassa. “

2. palkinto

Anki Saarikoski, Porin Lyseon lukio, Söörmarkku

Lämminhenkinen tilaisuus Sederholmin talossa

Oman sarjansa voittaneet kirjoittajat saapuivat hyvissä ajoin Sederholmin taloon, jossa heitä jo odotti sotilaskodeista tutut munkit.  Porista tulleen lukiosarjan kirjeillään voittanut Annika Lähteenmäki oli ottanut mukaan äidinkielenopettajansakin, joka oli selvästi ylpeä ja innostunut oman oppilaansa suorituksesta.

Rajasotilaskotisisar, valtioneuvos Riitta Uosukainen lisäsi omalla olemuksellaan tilaisuuden lämminhenkisyyttä ja mutkattomuutta. Tahtia ei haitannut, vaikka kesken puheiden Sederholmin taloon rynnisti suuria turistiryhmiä tutustumaan sekä taloon että siellä olevaan näyttelyyn, jossa esitellään myös sotilaskotitoimintaa.

Riitta Uosukainen ja Pinja Korvenoja – kaksi oivallista sanankäyttäjää – tutustuvat toisiinsa.

Media oli erityisen kiinnostunut tekstiviesteistä. Järvenpääläistä Suvi Nöjdiä haastateltiin niin radioon kuin pariin lehteen

Annika Lähteenmäen kirje:

Nakkilassa 24.4.2011

Hei nuori alokas!

Kuulemani mukaan olet juuri vähän aikaa sitten aloittanut varusmiespalveluksen ja olet aikeissa viettää vähintään vuoden siellä armeijassa.  Miten asiat ovat tähän mennessä sujuneet?  Toivon tietysti kovasti, että viihdyt siellä ja olet mahdollisesti tehnyt uusia tuttavuuksia.

Oman yleissivistykseni ja lukion historian ja äidinkielenkin oppimäärän perusteella olen huomannut, että varusmiespalvelus on muuttunut huomattavasti viime vuosikymmenten aikana. Nykyään komppania tuntuu viettävän vapaa-aikaansa Facebookissa ja kännyköiden parissa, eikö? Naisiakin armeijassa näkee koko ajan enemmän, vaikka heille palvelu toki on vapaaehtoista.

On mielenkiintoista kuvitella, millaista varusmiespalveluksen suorittaminen oli esimerkiksi seitsemänkymmentä vuotta sitten, jolloin puhkesi talvisota ja melkein heti sen perään jatkosota.  Olen lukenut useita historianteoksia esimerkiksi Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan, kuten monet muutkin suomalaiset, mutta olen silti sitä mieltä, että vain todellisen sodan kokenut voi tietää, millaista se oikeasti on. Jatkuva pelko, pommitusuhat ja ruoanpuute kuulostavat jo pelkkänä ajatuksena karmealta, kun sitä alkaa syvimmältään pohtia.

Vaikka monet valittavat armeijan rasituksista ja muista turhauttavaltakin tuntuvista asioista varusmiespalveluksessa, on se kuitenkin merkittävä osa suomalaista maailmankuvaa. Kuuden kuukauden tai vuoden aherrus on tavallaan kunnianosoitus sotaveteraaneille, jotka kokivat vaikeita asioita epäinhimillisissä oloissa. Vaikka tämä sukupolvi ei sotaan joutuisikaan, olemme siitä huolimatta ainoita, jotka voivat pitää hengissä veteraanien muistoa ja heidän jakamiaan sotakokemuksia.

Hyvää veteraanipäivää ja erittäin hyvää jatkoa sinne armeijaan

toivottelee vanha koulutoverisi Annika

Pinja Korvenojan kirje:

Äyräpää 30.1.1943

Hyvä Mikko,

kiitos kirjeestäsi. Olin kovin iloinen kuulleessani, että pidit lähettämästäni paketista. Joulun viettäminen poissa kotoa on varmasti turhauttavaa, ja siksi halusinkin muistaa Suomen puolustajaa siellä jossakin. Olen onnellinen siitä, että ”tuntemattomalle sotilaalle” lähettämäni joululahja päätyi juuri sinulle.

Joulu täällä Kannaksella oli yksinkertaosuudestaan huolimatta kaunis. Säästimme elintarvekortteja pitkään ja siten saimmekin haalittua kasaan jonkinlaisen jouluaterian. Vaikka eihän meitä jouluna kotona ollut kuin kolme: minä, äiti ja pikkuveljeni. Isä on rautatieläisenä jossakin Äänislinnan liepeillä ja veljeni Eero Aunuksessa lääkintämiehenä. Saimme kuitenkin heiltä molemmilta kirjeet ennen joulua, mikä rauhoitti äidinkin hetkeksi jouluvalmisteluihin.

Näin joulun mentyä kaikki on taas palannut samaan arkiseen rytmiinsä kuin sitä ennenkin. Koko perheellä on tietenkin mielessään huoli isästä ja Eerosta siellä kaukana Itä-Karjalassa.  Onneksi täällä on kuitenkin niin paljon työtä, ettei murehtimiseen jää juurikaan aikaa.

Täällä kotipaikkakunnallani on nykyään melko yksinäistä, kun kaikki nuoret tuntuvat lähteneen. Kylässä ole enää montakaan tyttöä, jotka eivät olisi lähteneet lottakomennuksille tai sotilaskoteja pyörittämään linjaan ja muualle, missä sotilaita liikkuu. Talon työmäärän takia äitini ei ole aiemmin suostunut edes harkitsemaan minunkin päästämistäni sinne jonnekin, hän ei pystyisi tekemään kaikkea yksin pikkuveljeni kanssa. Mutta isän lähettämä kirje toi suuria uutisia: hänet kotiutetaan pian! Kun isä on hoitamassa kodin asioita, hän sanoi, voin minäkin lähteä ”tärkeämpiin tehtäviin”, rintamalle.

Toivon pääseväni pienen korsukodin pitäjäksi lähelle etulinjaa. Siinä riittäisi kylliksi työtä, ei tarvitsisi olla toimettomana, vaan olisin avuksi pojillemme! Ehkäpä sattuisin jopa pääsemään sinne Lotinanpeltoon, siellä kuuluu olevan monessa paikassa tarvetta uudelle sotilaskodille. Haluan tietenkin päästä sinne, missä panostani eniten tarvitaan ja missä pojilla on pahimmat paikat. Lähtöinnostukseni johtuu varmasti niistä omantunnontuskista, jotka minua alituiseen vaivaavat. Vaikka silloin, kun väsymys pakottaa minut vuoteeseen, vaikka vielä olisi tehtävää, tai kun joskus ruokapöydässä avaan suuni valittaakseni ruuan vähyyttä. Eihän minulla ole mitään oikeutta valittaa, onhan minulla täällä helpompaa kuin teillä, joilla on joka hetki henki alttiina kotimaan puolesta! Uskon, että tällaiset ajatukset eivät enää tule painamaan minua, kun pääsen aloittamaan työni sotilaskotisisarena.

Onkohan teillä siellä radiota? Meille ostettiin juuri uusi, vanhan lähetimme veljelleni, hänen majapaikassaan kun ei kellään ollut. Uutiset kuuntelemme tietenkin päivittäin, ja lisäksi avaan radion aina, kun voin työskennellessäni sitä kuunnella.  Kaikista mieluiten kuuntelen musiikkia, vaikka kyllähän jotkut ohjelmatkin ovat ihan mielenkiintoisia. Pidän kovasti Henry Theelin äänestä, olimme syksyllä Viipurissa asemiesillassa, jossa hän esiintyi.  Sielläkin on varmaan käynyt niitä viihdytyskiertueita ja olette nähneet kaikkia kuuluisuuksia. Toviottavasti minäkin pääsen näkemään jonkin sellaisen!

Näin töiden lomassa aloitin kirjoittamisen, ja olen tainnutkin istua jo liian pitkään. Toivottavasti haluaisit kirjoittaa minulle jatkossakin, haluaisin olla ystäväsi. Siellä tulee varmaankin välillä aika pitkäksi, ja minäkin olen nykyään niin yksinäinen, eikö kirjeenvaihto piristäisi meitä molempia? Toivottavasti ajatukseni tavoittavat sinut siellä jossakin ja vastaathan pian!

Lämpimin terveisin

Anna-Maija

PS. Lähetän sinulle kaksi askia Klubia kirjeen mukana. Yleensä lähetämme kaiken saamamme tupakan veljelleni, mutta hänelle tekee vain hyvää selvitä välillä vähän vähemmällä sauhuttelulla.

Karoliina Majurin tekstiviesti:

Taistelutoverit

Moro! Mitäs mei taistelijattarelle kuuluu?=)

Kylmästä Pohjolaista ei mitään uutta, eikä sieltä kaukaa Keski-Afrikastakaan ole kuulunut juuri mitään. Toivon, että olet saanut tasa-arvoasiat siellä paremmalle tolalle, rahankeruu täällä ei ole ihan sujunut…  No, maailma paranee yksi pieni askel kerrallaan =) Sisua! – Karo

Suvi Nöjdin tekstiviesti:

Hei rakas!

Minulla on raskasta täällä kotona. Olen ollut alamaissa, vaikka täällä onkin kaikenlaisia ylellisyyksiä, mutta minulla on ollut ikävä sinua. Onko sinulla kaikki hyvin? Lähetä minulle viestiä takaisin heti kun voit. Älä epäröi minkään kertomisessa kestän kyllä.

Rakastan sinua.