Ajankohtaista


Uutiset

Sotilaskoti -lehti 50 vuotta

Lehden juhlanumerossa näkyy uudistettu ulkoasu. Viivi Vanninen, joka on ilmeen takana, kertoo lehden sivuilla tarkemmin itsestään ja siitä, miten ulkoasun uudistus tapahtui.

Lehti tulee tänä vuonna ilmestyneeksi yhtäjaksoisesti 50 vuotta. Sodan jälkeen lakkauttamaan jouduttu Sotilaskotisisar-lehti alkoi ilmestyä uudelleen joulukuussa 1967. Lehden pyrkimys on vuosikymmenten aikana pysynyt ennallaan. Lehden ilmestymisen alkaessa silloinen liiton puheenjohtaja Annikki Elokas toivoi lehden muodostuvan yhdistysten jäsenille läheiseksi aatteen ylläpitäjäksi, jonka tarkoitus on pitää jäsenet tietoisina ajankohtaisista asioista ja antaa aineistonsa kautta uusia vinkkejä.

Lehden painotukset, keskustelunaiheet, vakiopalstat ja ilme ovat luonnollisesti hieman muuttuneet kuluneina vuosikymmeninä, mutta edelleen meillä on olemassa lehti, joka tavoittaa jokaisen järjestön jäsenen.

Lehden nimestäkin on käyty keskustelua. Nykyinen, vuonna 1977 käyttöön otettu nimi on koettu joidenkin mielessä jopa harhaanjohtavaksi, kun sotilaskotia vailla olevien yhdistysten määrä on vuosien varrella vain lisääntynyt. Uusiksi nimiksi on ehdotettu mm. Vihreä Sisar, Vihreät Uutiset, Sotilaskotityö ja Sotilaskotisisar.

Tämän lehden juhlanumerossa näkyy myös uudistettu ulkoasu.  Viivi Vanninen, joka on ilmeen takana, kertoo lehden sivuilla tarkemmin itsestään ja siitä, miten ulkoasun uudistus tapahtui.

Lehden pyöreitä vuosia juhlistettiin Sotilaskotiliiton toimistossa pienimuotoisessa tilaisuudessa, johon oli kutsuttu lehden tekijöitä ja yhteistyötahoja. Kohotimme maljan lehdelle ja sen uudistuneelle ulkoasulle sekä 100-vuotiaalle Suomelle.

Toivottavasti vireä ja vihreä järjestölehtemme säilyttää asemansa, uudistuu sopivasti ja kiinnostaa lukijaansa tulevinakin vuosikymmeninä!


Palaa otsikoihin